Aihearkisto: Onnistumistarinat

”Miten te kasvoitte?” Karhunvartijat kertoo

Dia5

Karhunvartijoissa me ollaan nyt ihan systemaattisesti pyritty näkymään Kivenlahden ja Saunalahden tapahtumissa parina viime vuonna. Meillä on hyvät suhteet Kivenlahti-seuraan, joiden tapahtumiin päästään aina paistamaan lettuja ja makkaraa. Samoin Saunalahden alueella saadaan kutsuja nuorisotapahtumiin, tosin sieltä päin aina tosi lyhyellä varoitusajalla. Tähän mennessä ollaan kuitenkin aina päästy paikalle.

Siellä ongelmana tosin on enemmän se, että tapahtumissa ei käy ihmisiä. Kivenlahdessa sen sijaan saadaan aina isot tuotot myynnistä ja paljon innostuneita juttelijoita.

Lisäksi me ollaan joka kevät näytty alueen muutamissa päiväkodeissa sekä erityisesti Meritorin koululla. Meritorin koululla ollaan vedetty partiosettejä 1. ja 2. -luokkalaisille, viime keväänä lisäksi vielä muistaakseni 5. luokkalaisille. Tai nelosille. No kuitenkin seikkailijaikäisille. Lisäksi ollaan joka kevät Meritorin koulun luma-päivillä vetämässä rastia. Laurinlahden päiväkodin kanssa meillä on jo pidempi historia, ja käydään joka kevät vetämässä siellä leikkipäivä sekä pitämässä rastia päiväkodin retkipäivässä, jossa ovat myös lasten vanhemmat mukana. Ovat tykänneet kovasti ja aina laittavat viestiä, että tulkaa taas myöhemmin! Saunalahden lastentalolla meillä on jatkuvasti mainos näkyvillä.

Tässä nyt mitä ollaan tehty lyhykäisyydessään. Viime keväänä taidettiin käydä parissa muussakin päiväkodissa, mutta lähtökohtaisesti noi pari on olleet meidän ykkösprioriteetteja.

Lähinnä siksi, että muualle ei olla päästy. Mut pääpointtina vois sanoa ton, että ollaan aktiivisesti mukana aina alueen isommissa tapahtumissa 🙂

Pihla, Karhunvartijat

* * * * * * * *

Monet lippukunnat olivat lisänneet syksyn aikana jäsenrekisteri Kuksaan yli 20 jäsentä, jotkut jopa 60 yhden syksyn aikana! Seuraavien viikkojen aikana näemme aina tiistaisin ilmestyvistä blogipostauksista, mitä pääkaupunkiseutulaiset lippukunnanjohtajat vastasivat, kun heiltä kysyttiin, mitä he ovat tehneet.

Ja hei sä, jonka lippukunta on kasvanut, ja jolta ei vielä kysytty, nyt kysytään! Kerro oma onnistumistarinasi ja lähetä se meille tällä lomakkeella.

”Miten te kasvoitte?” Sinivuoren Soihdut kertoo

Dia4

Viime talvena ruvettiin osallistumaan eri tapahtumiin, mutta lumipallo lähti oikeastaan vyörymään keväällä, kun osallistuimme Elävä Malmi -tapahtumaan. Sitä kautta saatiin kaksi nuorta miestä mukaan, joista toinen opiskelee viestintää ja toinen tietojenkäsittelyä. Heidän innostuksensa on ollut oikea onnenpotku! Syksyn aikana on tarjottu aktiivisesti juttuja paikallislehdelle, tehty uudet nettisivut ja FB:ssä päivitellään lpk:n sivua tiiviisti. Neljä vuotta uinumassa ollut lippukuntalehtikin alkaa uudestaan ilmestyä. Lehtijuttujen perusteella on tullut uusia lapsia ja vielä kaksi johtajaa lisää. Siis syksyllä voitiin perustaa extra-lauma ja nyt tammikuussa aloittaa toinen.

Yksi uusista johtaja innostui vanhempainyhdistyksen järkkäilystä, joten katsotaan, saadaanko sitäkin kautta porukkaa mukaan.

Ja joo, aiomme jatkaa samaan malliin! 🙂

Rilla, Sinivuoren Soihdut

* * * * * * * *

Monet lippukunnat olivat lisänneet syksyn aikana jäsenrekisteri Kuksaan yli 20 jäsentä, jotkut jopa 60 yhden syksyn aikana! Seuraavien viikkojen aikana näemme aina tiistaisin ilmestyvistä blogipostauksista, mitä pääkaupunkiseutulaiset lippukunnanjohtajat vastasivat, kun heiltä kysyttiin, mitä he ovat tehneet.

Ja hei sä, jonka lippukunta on kasvanut, ja jolta ei vielä kysytty, nyt kysytään! Kerro oma onnistumistarinasi ja lähetä se meille tällä lomakkeella.

 

Näin käynnistetään sisuryhmä: Virkkalan Tulentekijöiden vinkit

”Ensimmäinen kokous vähän jänskätti, mutta ihan turhaan. Meillä on ollut mukavaa yhdessä.” Virkkalan Tulentekijöissä startattiin vuoden alussa uusi sisuryhmä, Sudet.

Viime vuosina sisupartiolaiset ovat olleet paljon esillä ja Uudellamaallakin on aktiivisesti kannustettu uusien ryhmien perustamiseen.

”Puheen tasolla sisuryhmää oli mietitty jo pidempään, mutta nyt elokuussa tuli korviimme erään tytön toive päästä partioon. Hän oli seurannut vierestä, mitä kaikkea kivaa serkkupojat puuhasivat sudenpennuissa. Kun vielä tytön äiti (VTT:läinen vuosien takaa) lupautui ryhmän toiseksi vetäjäksi, oli päätös sisupartion aloittamisesta helppo tehdä. Ensimmäinen suunnittelupalaveri kolmen hengen voimin pidettiin marraskuun alkupuolella”, ryhmän toinen johtaja Marjatta ”Jatta” Luhtasela kertoo.

”Ryhmä on vielä pieni, mutta koko ajan haemme uusia väyliä kertoa sisuryhmästämme. Tavoitteena on tämän kevään aikana löytää vielä muutama uusi partiolainen ja vakiinnuttaa ryhmän toiminta.”

Sisuryhmän perustamiseen löytyy paljon yhteistyötahoja ja toiminnan myötä lippukuntaan löytävät aikuiset, jotka eivät muuten tulisi partioon. ”Olemme toivoneet, että jokaisella sisupartiolaisella on huoltaja tai tukihenkilö mukana kokouksissa ainakin aluksi.” Myös muihin lippukuntiin, joissa sisupartiota on aloitettu, on tullut avustajia ja vanhempia sisujen mukana.

Mitä kaikkea Sudet ovat ehtineet jo puuhailla? ”Olemme aloittaneet Palvelumerkin tekemisen Ympäristö-nuolesta. Kokoonnumme kololla joka toinen viikko ja kevään suunnitelmissa on retki kahtena kokousiltana sekä muun muassa siivoustalkoot jossakin sopivassa kohteessa Virkkalassa. Olemme tehneet Susien viiriä ja julisteen, johon merkitsemme säätilan ja kokousten välillä tehtyjä luontohavaintoja. Susien lempileikki tähän mennessä on ollut Huojuva torni -peli.”

Virkkalan Tulentekijöissä kannustetaan myös muita lippukuntia perustamaan sisuryhmiä.

”Me ainakin saimme useampia kannustavia sähköpostiviestejä heti, kun piirissä kuultiin suunnitelmistamme perustaa sisuryhmä. Partion nettisivuilta ja vuosituhannen alussa tehdystä Sisupartio-oppaasta löytyi esim. Palvelumerkki, joka meidän ryhmälle tuntui sopivalta ohjelman rungolta. Ja merkitkin on jo valmiiksi tilattu, kun niitä vielä nettikaupasta löytyi.”

”Parasta sisupartiossa ovat innokkaat sisupartiolaiset! Ensimmäinen kokous vähän jänskätti, mutta ihan turhaan. Meillä on ollut mukavaa yhdessä”, Jatta hehkuttaa.


Juttu on alun perin julkaistu Uudenmaan Partiopiirin nettisivuilla.

”Miten te kasvoitte?” Lauttapartio kertoo

Dia3

Muutamia syitä sille, miksi Lauttapartio onnistui uusien jäsenien sisäänotossa:

  • Pitkäjänteinen kasvu, eli jäsenmäärä on noussut viimeisen seitsemän vuoden ajan tasaisesti ylöspäin. Toki tänä syksynä tullut isoin harppaus.
  • Riittävästi johtajia. Viimeisten vuosien myötä myös johtajia on enemmän, varsinkin täysi-ikäisiä, joten toiminnan laatua ollaan pystytty parantamaan ilman yksittäisten henkilöiden työmäärän olennaista kasvua.
  • Erittäin motivoitunut johtajisto. Motivaatio pysyy yllä hyvän yhteishengen kautta.
  • Johtajahuolto, eli meidän tapauksessa vaellukset, splättis, rankat kisat.
  • Lauttasaaressa isommat koulun aloittavat ikäluokat ja enemmän lapsiperheitä kuin aiemmin.

Lyhet omat vinkit muille lippukunnille:

  • Johtajisto, joka itsekkin tykkää touhusta, eli tehdään asioita, jotka itsekkin koetaan hauskoiksi ja järkeviksi. Toki myös meillä homma vaatii uhrauksia ja hetkittäin väsyttää ja vaaditaan paljon venymistä.
  • Yhteishenki. Parhaana kohottajana ainakin meillä toimivat johtajiston vaellukset ja muut reissut.
  • Jokaiseen ikäluokkaan panostaminen ja erilaista ikään sopivaa ohjelmaa ja otetta riippuen onko kolkka, seikkailija, tarpoja.
  • Yksittäisiin vartioihin, joukkueisiin ja laumoihin hengen luominen. Eli kun esim vartioon saa hyvän yhteishengen, niin kaikki on hauskempaa riippumatta mitä tehdään.
  • Meillä erityistä haastetta nuorissa pojissa heittää riehakas ja täysin partio ”stereotypian” vastainen poikamainen meno, mutta toisaalta olemme onnistuneet kääntämään sen eduksi tarjoamalla haastavaa ja vauhdikasta erätoimintaa.

Patrik, Lauttapartio

* * * * * * * *

Monet lippukunnat olivat lisänneet syksyn aikana jäsenrekisteri Kuksaan yli 20 jäsentä, jotkut jopa 60 yhden syksyn aikana! Seuraavien viikkojen aikana näemme aina tiistaisin ilmestyvistä blogipostauksista, mitä pääkaupunkiseutulaiset lippukunnanjohtajat vastasivat, kun heiltä kysyttiin, mitä he ovat tehneet.

Ja hei sä, jonka lippukunta on kasvanut, ja jolta ei vielä kysytty, nyt kysytään! Kerro oma onnistumistarinasi ja lähetä se meille tällä lomakkeella.

”Miten te kasvoitte?” Vartiovuoren Tytöt kertoo

Dia6

1) Perustimme syksyllä kaksi uutta laumaa, ja vaikka alkuun näyttikin vähän huonolta ryhmien koon suhteen, mahdollistaa tämä sen että voimme ottaa jatkuvasti uusia jäseniä mukaan toimintaan.

2) Syyskauden alussa pidimme perinteisen uusien ilmo-tapahtuma ensimmäistä kertaa hieman suuremmalla volyymillä ravintolapäivän yhteydessä.

3) Iso jäsenmäärä takaa sen, että uusia jäseniä tulee joka syksy (ja kevät), kun sisarusten ja kavereiden innoittamina tullaan kokeilemaan. Monesti koko sisarussarja on ainakin jossain vaiheessa partiolaisia, pojat Varpossa ja tytöt meillä. Toki toiminnan pitää olla niin hyvää, että kaveritkin kiinnostuvat.

4) Meillä ei ole jonotuslistaa vaan kaikki otetaan heti mukaan toimintaan!

Nora, Vartiovuoren Tytöt

* * * * * * * *

Monet lippukunnat olivat lisänneet syksyn aikana jäsenrekisteri Kuksaan yli 20 jäsentä, jotkut jopa 60 yhden syksyn aikana! Seuraavien viikkojen aikana näemme aina tiistaisin ilmestyvistä blogipostauksista, mitä pääkaupunkiseutulaiset lippukunnanjohtajat vastasivat, kun heiltä kysyttiin, mitä he ovat tehneet.

Ja hei sä, jonka lippukunta on kasvanut, ja jolta ei vielä kysytty, nyt kysytään! Kerro oma onnistumistarinasi ja lähetä se meille tällä lomakkeella.